Esipuhe
Olen vuonna 1974 tämänkertaisen maallisen kierrokseni aloittanut huomattavan runsasrönsyisen työ-, yrittäjä- ja kriisihistorian läpikäynyt ADHD-asperger.
Edustamieni luonteenpiirteiden kantajille tyypillisesti olen aina ollut tavattoman kiinnostunut "vähän kaikesta" pystymättä keskittymään mihinkään yhteen asiaan kovinkaan pitkäjänteisesti, ja sietänyt huonosti pitkäveteisiltä, tarpeettomilta tai muuten vain älyttömiltä tuntuvia tilanteita, asioita ja toimintatapoja.
Taipumusteni edesauttamana olen päätynyt eräänlaisen aktiivisen yhteiskunnasta syrjäytyjän osaan: olen innokas ja motivoitunut ideoija ja asioiden alullepanija, mutta täysin yhteensopimaton nyky-yhteiskunnassa vallitsevien ajattelu-, toiminta- ja työntekotapojen kanssa, mikä on näkynyt käytännössä mm. jatkuvana työpaikkojen vaihtumisena, velkaantumiskierteenä ja lukemattomina muina elämääni määrittäneinä käänteinä.
AD[H]D
Oivalsin täyttäväni ADHD:n (tai tarkalleen ottaen ADD:n eli "ADHD:n ilman hyperaktiivisuutta") diagnostiset kriteerit loppukesällä 2010. Olin jo pitkään ymmärtänyt sisäsyntyisen ja paljon ongelmia aiheuttaneen levottomuuteni olevan yhteydessä johonkin psyykkiseen poikkeamaan kuvitteellisesta keskiarvosta. Tämän omalaatuisuuden olemukseen ja sen mukanaan tuomiin vahvuuksiin löytyi kuitenkin selkeys vasta ADHD-näkökulman kautta. Samalla sai alkunsa joukko varsin mielenkiintoisia ajatuksenjuoksuja joiden muodostamalle pohjalle tällä sivustolla julkaisemani kirjoitukset rakentuvat.
Asperger
Saatuani ADHD-diagnoosin ja tutustuttuani samalla tarkemmin myös Aspergerin oireyhtymään ymmärsin pian olevani sisäiseltä maailmaltani paljon enemmän asperger kuin ADHD. Kokemukseni muista ihmisistä ja sosiaalisista tilanteista vastaa erittäin pitkälle Wikipedian asperger-artikkelissa esitettyä kuvausta — joskin haluan tehdä erityisen selväksi, että en jaa alkuunkaan artikkelin läpi paistavaa lääketieteellis-psykiatrista näkemystä aspergerin oireyhtymästä neurologisena sairautena.
Väärinkäsityksiä
Kun sanon "olevani asperger" tai "olevani ADHD" tarkoitan vain, että kokemustani todellisuudesta ja suhtautumistani siihen määrittävät sellaiset luonteenpiirteet, joiden perusteella sairaus- ja kategoriakeskeisesti ihmistä lähestyvä lääketiede kutsuu minua termeillä nimeltä asperger ja ADHD. Suomeksi sanottuna olen siis "poikkeava" vain suhteessa fiktiiviseen normaalin käsitteeseen, jota ei ole määritelty missään.
On merkillepantavaa, että vaikka ADHD:ta ja Aspergerin oireyhtymää pidetään neurologisina aivojen ja hermoston sairauksina tai poikkeamina, niiden diagnosointi tapahtuu subjektiivisissa merkeissä pääasiassa keskustelujen ja haastattelujen pohjalta. Tuloksia ei vahvisteta aivokuvauksin tai hermoston toimintaa mittailemalla. Kukaan ei ole pystynyt selkeästi osoittamaan, missä ja millaisia oletetut neurologiset poikkeamat ovat.
Asperger- tai ADHD-diagnoosi on toisin sanoen yhtä kuin sen tehneen lanttumaakarin esittämä arvio ja mielipide. Arvonnan apuna käytetään kylläkin erilaisia pisteytettyjä kysymysluetteloita, eräänlaisia luonnetestejä, joiden tulokset riippuvat kuitenkin sekä tutkijan että tutkittavan subjektiivisista tavoista hahmottaa mitä tarkoitetaan senkaltaisilla kysymyksillä kuin "tuntuuko pääsi sisällä olevan paljon häiriöitä ja kolinaa".
Tilanne on sama kuin jos koottaisiin yhteen joukko huumorintajultaan toisiaan muistuttavia ja jonkun mielestä "kummallisia" ihmisiä pyrkien sitten väen väkisin löytämään heitä yhdistäviä neurologisia tekijöitä vuorenvarmana siitä, että kyseisen kieron huumorikäsityksen alalajin täytyy olla selitettävissä, määriteltävissä ja rajattavissa aivokemian, hermostollisten poikkeavuuksien tai muiden viime kädessä fyysisten tai fysiologisten ominaisuuksien kautta.
Toisinkäsityksiä
Lääketiede ja psykiatria lähtevät siis oletuksesta, että ADHD, Aspergerin oireyhtymä ja muut autismin kirjoon kuuluvaksi katsotut "sairaudet" johtuvat neurologisista häiriöistä; hermoston tai aivojen poikkeustiloista. Kunkin diagnostisen lokeron katsotaan olevan muista erillinen, vaikka niiden aiheuttamien oireiden välillä nähdäänkin monia yhtäläisyyksiä ja vaikka karsinoiden väliset rajat ovat psykiatreillekin epäselviä.
Monet seikat viittaavat siihen, että lääketieteen esittämä sairaus- tai häiriönäkökulma on kaikkea muuta kuin perusteltu. Se ei ole onnistunut uskottavasti ja kattavasti selittämään, mistä autismin kirjon ilmiöissä on kyse tai miten niihin tulisi suhtautua.
Esitän oman kilpailevan teoriani ja väitän, että kategorisointipakkoinen lääketiede on sokeuttanut itse itsensä sortumalla uskomaan normaaliuden olemassaoloon ja olettamalla kaiken siitä poikkeavan viittaavan johonkin korjaamista kaipaavaan. Näkökulmaa on vain toisteltu niin usein että siitä on tullut kyseenalaistamaton totuus.
Oma näkemykseni ja hypoteesini on, että aspergerit, ADHD:t, autistit ja monet muut ovat itse asiassa yhden ja saman, ymmärryksen pinnan alla piilevän jäävuoren huippuja. Niitä vain luullaan toisistaan erillisiksi koska yhteiskunnan kollektiivinen ymmärrys tai uskallus ei ole riittänyt todellisuuden hahmottamisen edellyttämään ennakkoluulottomaan sukellukseen vuoren juurille.
Mitä pidemmälle menevää erikoistumista henkilö edustaa, sitä "autistisempi" hänen katsotaan olevan. "ADHD" on monialainen ja kommunikatiivinen. "Asperger" on fokusoituneempi ja sisäänpäinkääntyneempi. "Autisti" on äärimmäisen keskittynyt vain omaan alueeseensa ja sosiaalisesti jopa täysin eristäytynyt.
Ne jäävuoren huiput, jotka ovat riittävän korkeita ja teräviä tullakseen havaituksi väkisinkin, ovat ihmisryhmiä joiden ajattelu-, tunne-, kokemis- ja kommunikaatiotavat poikkeavat totutusta erityisen selvästi — ei koska heissä olisi poikkeuksellisen pahoja häiriöitä tai vikoja, vaan koska he tuovat keskimääräistä selkeämmin esiin evoluution ihmiskunnassa aikaansaamia hienovaraisia mutta merkittäviä muutoksia.
(Kulttuuri)evoluution vaikutus ihmiseen
Ihmiskunnan historiassa voidaan nähdä useita kaiken mullistaneita käännekohtia kulttuurievoluution muutettua niitä puitteita, joissa yksittäiset ihmiset ja ihmisyhteisöt toimivat.
Kun elimme metsästelyn ja keräilyn varassa, erikoistumista esiintyi vähän: yhdet ehkä hoitivat kotia (tai luolaa) toisten vastatessa ruoanhankinnasta, mutta vasta maanviljelyn myötä tuli ylipäätään mahdolliseksi syventyä muuhunkin kuin hengissä selviämiseen. Erikoistuminen pääsi etenemään kun maanviljelyn mahdollistama paikoillaan pysyminen synnytti entistä isompia kyläyhteisöjä, joiden puitteissa kehittyi tiettyihin alueisiin keskittyviä ammattiryhmiä — yhdestä tuli suutari, toisesta seppä, kolmannesta kalastaja ja niin edelleen.
Myöhemmin ruoantuotannon tehostuminen teki mahdolliseksi kaupunkien syntymisen. Niiden koon ja informaation määrän kasvun myötä erikoistuminen alkoi olla kokonaisuuden toiminnan kannalta välttämätöntä. Tarvittiin entistä enemmän monien eri alueiden asiantuntijoita, jotka taas eivät olisi voineet keskittyä kukin omiin yhä enemmän aikaa ja energiaa vieviin erityisaloihinsa ilman toisten asiantuntijoiden tukea muilla elämänalueilla. Erikoistuminen eteni olennaisesti aimpaa pidemmälle kaupunkielämän mahdollistamien ja edellyttämien uusien ammattien myötä.
Viimeisin merkittävä kulttuurievoluution toimintaympäristöllemme aiheuttama mullistus on tietokoneiden ja Internetin mahdollistama informaation prosessoinin ja välittämisen nopeus ja helppous. Käytännössä koko maailman muuttanut informaatiovallankumous on tapahtunut vain parin kymmenen vuoden sisällä. Ja jälleen seurauksena on ollut yhä pidemmälle menevän erikoistumisen tarve sekä kirjava joukko uusia ammatteja.
Vaikka tietokoneiden ja Internetin kaiken muuttavaa merkitystä toisteltiin ääneen yhtenään vielä 2000-luvun alussa, muutosten on ajateltu näkyvän lähinnä kaupankäynnissä, viranomaisten kanssa asioinnissa ja muissa viime kädessä yhdentekevissä seikoissa. Paljon merkittävämpi jo tapahtunut muutos on jäänyt monilta huomaamatta: informaation välittämisen helppouden ja sen mahdollistaman evoluution yhteisvaikutus ihmisen hermostoon ja tietoisuuteen.
"McLuhan oivalsi, että sähköiset teknologiat jatkavat ja laajentavat nimenomaan keskushermostoamme, jonka "ulkopuolistaminen" synnyttää uudenlaisia verkostoja, keskushermoston enemmän tai vähemmän uskollisia jäljitelmiä." (Sinikka Sassi: Verkko kansalaisyhteiskunnan käytössä)
Kulttuurievoluutio ja siihen liittyvä informaatiovallankumous ovat aikaansaaneet jälleen uudelle asteelle menevää erikoistumista. Tämä puolestaan ei ainoastaan tee mahdolliseksi vaan edellyttää muutoksia myös ihmisen tietoisuudessa, toimintatavoissa — ehkä myös aivojen ja hermoston toiminnassa. Ennen kaikkea se vaatii erikoistumisen yhteiskunnalle asettamien vaatimusten ottamista vakavasti. Tätä ei ole vielä sisäistetty, ja niinpä yhteiskunta kollektiivina pyrkii yhä jatkamaan vanhoilla urilla vaikka ihmiset itse ovat muuttuneet.
Tiedostamattomuuden synnyttämät ongelmat näkyvät "autismin kirjon" edustajien kriisinä kun heidän erittäin vahvaa sisäsyntyistä tarvettaan saada keskittyä vain omien vahvuuksiensa alueelle heille luonnostaan sopivilla tavoilla ei oteta tosissaan.
Ratkaisun avaimet
Se mitä on erehdytty pitämään vaikeasti hahmotettavien neurologisten häiriöiden ryppäänä on yksinkertaisesti tietoisuuden evoluution aikaansaamaa kehitystä ja erikoistumisen tarvetta. Sairauksien oireina nähdyt ongelmat taas ovat kaikkein selvimmin jo tapahtuneita muutoksia ilmentävien henkilöiden vaihtelevia konflikteja niitä ymmärtämättömän ja huomioon ottamattoman yhteiskunnan ja sen toimintatapojen kanssa.
ADHD:n keskittymishäiriöt ovat vain sitä, että hänet yritetään saada väkipakolla ja hänelle sopimattomilla tavoilla tekemään jotain, joka ei alkuunkaan kuulu hänen luontaisten kiinnostuksen kohteidensa piiriin. Aspergerin sosiaaliset ongelmat eivät johdu hänestä vaan vallitsevien kommunikaatiotapojen yleisestä epämääräisyydestä ja mutkikkuudesta. Eikä autistin puhumattomuus ole ongelma ensinkään, kun hänen kanssaan vain etsitään jokin hänelle sopiva tapa kommunikoida — päin vastoin, saadessaan keskittyä itseään kiinnostaviin aihealueisiin ilman häiriöitä juuri autistien joukosta löytyvät kaikkein suurimmat keksijät ja nerot.
Kaikin puolin terveiden, usein monin tavoin poikkeuksellisen lahjakkaiden ihmisten "korjaamisen" sijaan on paljon hedelmällisempää ja järkevämpää paneutua uudistamaan yhteiskuntaa ja sen toimintatapoja. ADHD-, asperger- tai autisti-tyyppistä luonteenlaatua vähänkään vahvemmin ilmentävä henkilö ei tule koskaan muuttumaan "normaaliksi ja velvollisuudentuntoiseksi kansalaiseksi" millään määrällä lääkitystä tai terapiaa niin kauan, kun normaalin ajatellaan tarkoittavan lomakkeensa tunnollisesti täyttävää ja käskytyksen tahdissa robottimaisia kyykkyyn-ylös -liikkeitä tekevää tuotantokoneiston osaa. Yritykset pakottaa hänet sellaiseksi nostavat esiin mielleyhtymiä lähinnä fasismiin. Korjaamista kaipaa vain ja ainoastaan normaalin käsite.
Hokemaa jokaisen hyväksymisestä sellaisena kuin hän on toistellaan ahkeraan, mutta jostain syystä sen välittämää viestiä ei ole sisäistetty eikä muutettu käytännön toiminnaksi tiettyjen ihmisryhmien kohdalla. Tästä on seurauksena paitsi valtava määrä inhimillistä kärsimystä, myös järjetöntä resurssien haaskaamista.
Omalla kohdallani minä- ja todellisuuskäsitysteni päivittäminen paremmin realiteetteja vastaavaksi on jo muuttanut kaiken. Nyt keskityn kaikin voimin edistämään tämän muutoksen ja sen edellyttämän ymmärryksen eteenpäin menoa kollektiivisella ja yhteiskunnallisella tasolla.
Suomella maana ja suomalaisilla kansana on hihassaan lyömätön valttikortti: täällä näet esiintyy huomattava tiivistymä erityisesti asperger- ja ADHD-kategorioihin väärinlokeroituja monien eri alueiden super-asiantuntijoita. Tämän joukon piilevä potentiaali on vapautettavissa käyttöön hyvin yksinkertaisin toimenpitein: diagnoosien ja masennuslääkkeiden jakamisen sijaan tarvitaan vain merkittäviä mutta helposti toteutettavissa olevia muutoksia yhteiskunnassa vallitseviin ajattelu- ja toimintamalleihin. Niiden pohjaksi on otettava ennakkoluuloton moninaisuuden hyväksyminen ja sen ymmärtäminen sekä henkilökohtaisena että kollektiivisena vahvuutena.
— Jyri (30. 8. 2011, viimeksi päivitetty 1. 9. 2011 klo 13:23)